Ota yhteyttä

Tervetuloa Kansallisgallerian museoiden verkkokauppaan!

Kuvaus

Circo Aereo   

Circo Aereo on Suomen ensimmäinen ja pisimpään toiminut nykysirkusryhmä. Ryhmä on kansainvälisesti tunnettu korkeatasoisesta, kokeilevasta ja rajoja rikkovasta työstään nykysirkuksen ja monipuolisen näyttämötaiteen saralla. Circo Aereo on vieraillut lukuisilla festivaaleilla ja teattereissa yli 50:ssä eri maassa. Ryhmälle myönnettiin Suomi-palkinto vuonna 2009. 

Vuonna 1996 perustetun Circo Aereon teokset ovat mahdollistaneet suomalaisen nykysirkuksen aseman nousun kansainvälisesti. Ryhmällä on ollut keskeinen merkitys uuden sirkuksen kehitykseen itsenäisenä taidemuotona Suomessa sekä suomalaisen sirkustaiteen kansainvälisessä läpimurrossa 2000-luvulla. 

Circo Aereon teokset ovat saaneet ensi-iltansa Ateneum-salissa jo seitsemän kertaa. Edellinen Ateneum-salin kanssa tuotettu teos The Artist (2017) on tehnyt sittemmin menestyksekkään maailmankiertueen. 

Työryhmä 

Ohjaus: Sanna Silvennoinen 
Esiintyjät: Eveliina Hämäläinen, Mika Kaski, Johanna Keinänen 
Visuaalinen suunnittelu: Mirkka Nyrhinen 
Valosuunnittelu: Juho Rahijärvi 
Äänisuunnittelu: Atte Kantonen 
Tuotanto: Circo Aereo, yhteistyössä Ateneumin taidemuseo 

TEATTERI – Circo Aereo: Hetki, 55 – Useita ajankohta

Circo Aereon uusi monitaiteellinen teos pohtii olemassaolon mysteeriä ja elämän hetkellisyyttä maalauksen, liikkeen ja fyysisen ilmaisun keinoin, huumorin kulkiessa mukana.

Hetki 55 -esityksessä todellisuus ja abstrakti havainnollisuus yhdistyvät eteeriseen unenkaltaiseen fiktioon, jossa akrobaatin keho taipuu kepeän kerronnan kanssa yhtä matkaa. Sanna Silvennoisen ohjaamassa teoksessa lavalla nähdään koomikko-tanssija Johanna Keinänen, kuvataiteilija Eveliina Hämäläinen ja sirkustaiteilija Mika Kaski. 

Alennushintaisen lippuun ovat oikeutettu opiskelijat, opettajat, eläkeläiset, työttömät, siviilipalvelus- ja varusmiehet/-naiset.

Lue lisää